Osallistu kehitysyhteistyökyselyyn!

Vastaamalla kyselyyn olet osaltasi auttamassa tavoitteemme toteutumista. Lähetämme vastausaktiivisuuden mukaan vuohia Kirkon ulkomaanavun kautta kehitysmaihin.

Kyselyyn >>
Valokuvaaja: Antti Pentikäinen /
Kirkon Ulkomaanapu

Kambodza, 2007

Nuori äiti lapsensa kanssa. Yrittäjyyden avulla naiset voivat investoida perheen elintasoon. Yleisimpiä ovat eläinten kasvatus ja oman maapalstan tuotteiden myynnin kehittäminen. Naisten yrittäjyyden tukemisessa hyödynnetään suomalaisen osuuskunta- toiminnan hyviä periaatteita.
Näyttelyn ajankohdat:
Valokuvaaja: Lauri Soini / Kirkon Ulkomaanapu

Nepal, 2008

Iäkäs haliya nainen Länsi-Nepalin ylängöllä. Nepalin hallitus on lakkauttanut maaorjakäytännöt haliyoiden osalta. Vapauttaminen ei ole kuitenkaan ratkaissut haliyoiden tilannetta, eikä ryhmä ole vielä saanut hallituksen lupaamia maapalstoja tai tukia talonrakennukseen.
Valokuvaaja: Antti Pentikäinen / Kirkon Ulkomaanapu

Sudan, 2009

Tytöt joutuvat kantamaan Sudanissa suuren vastuun perheiden arjesta. Tyttöjen koulunkäynnin tukeminen vaatii perheiden, avustusjärjestöjen ja paikallisviranomaisten yhteistyötä. Ikotosin kylässä, josta kuva on, on vuonna 2009 juuri avattu erityisesti tytöille tarkoitettu koulu, jonka Kirkon Ulkomaanapu on rakentanut.
Valokuvaaja: Antti Pentikäinen / Kirkon Ulkomaanapu

Sudan, 2009

Kuva on Martti Ahtisaaren 70 -syntymäpäiväkoulusta. Opetuksessa käytetään laulua ja leikkiä paljon. Koulu on kylän ensimmäinen ja opettajat työskentelevät siellä vielä vapaaehtois-pohjalta ilman palkkaa.
Katso näyttelysivut Facebookista!Maaseudun Sivistysliitto